sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Tilannekatsaus

Tästä tulee pitkä tarina, sillä niin paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittelun. Luettuani aiemmat postaukset huomaan, etten ole edes ensimmäisestä kirurgin luona käynnistä kirjoittanut!

Leikkaukseen valmistautuminen lähti liikkeelle helmikuun viimeisenä päivänä (2017) kun kävin kirurgin juttusilla Tyksissä. Pääsin saman mukavan naislääkärin paikeille, joka oli minut jo aiemmin leikannut tammikuussa 2014. Silloin minulle tehtiin sleeve-leikkaus. Sain painoa pois 35 kiloa, mutta nyt niitä on tullut takaisin niin, että lopulta poissa on vain noin 15 kiloa.

Menin poliklinikalle varautuneella mielellä, sillä pelkäsin hylkäävää päätöstä. Kirurgi oli kuitenkin täysin "minun puolellani". Vaikea närästys, joka tuli ensimmäisessä laihdutusleikkauksessa, on yksi syy uusintaleikkaukseen päässemiseen ja toinen on vaikea liikuntavammaisuuteni - jokainen menetetty kilo helpottaisi oloani. Sain käskyn aloittaa ruokapäiväkirjan pitämisen heti.

Vaikka motiivini pitäisi olla erittäin korkealla, ei siitä mitään kuitenkaan tullut. Siirsin ja siirsin varsinaista aloittamista ja sitten huomasinkin, että seuraava käynti on jo edessä. Tässä välissä kävi niin hölmösti, että missasin ravitsemusterapeutin käynnin. Jostain syystä en sitä muistanut ollenkaan. Sain tietysti korotetun laskun. Olen iloinen, ettei kirurgi tästä hermostunut.

NANOMETRIA JA PH-MITTAUS

Närästyksen vuoksi jouduin huhtikuussa hankaliin tutkimuksiin. Tyksissä lääkärissäkäynnin yhteydessä ruokatorveeni ujutettiin nenän kautta letku, jolla mitattiin happamuuksia ja toinen, jolla tutkittiin nielemistä. Sain syötäväkseni vettä, hedelmäsosetta ja näkkileipää. Lisäksi ruokatorveen jätettiin letku, joka mittaisi vuorokauden ajan happamuutta. Oli erittäin ikävä olla sen kanssa, sillä kurkkua kirveli koko ajan. Minun oli määrä "leimata" mukana seuraavaan laitteeseen syömiseni, lepoajat ja erityiset tuntemukset. Seuraavana päivänä se otettiin pois ja tulos oli kuulemma refluksivaivaa vahvistava.

RUOKATORVEN TÄHYSTYS

Aikoinaan ensimmäisen ruokatorven tähystyksen jälkeen totesin itselleni, että "mikään ei saa minua elävänä tähän enää koskaan suostumaan". Niin vaan olen useammankin kerran joutunut tuohon ikävään tutkimukseen, mutta selvinnyt hengissä! Loppujen lopuksi se on kuitenkin siedettävää, sillä kestää niin vähän aikaa, eikä ole vaarallista. Tämä kirurgini osaa homman hienosti ja nopeasti. Lisäksi hän selittää koko ajan mitä tapahtuu ja kehuu hyvästä suorituksesta!

Kirurgin tapaaminen oli toukokuun lopussa. Päätin, etten murehdi laihtumista tai lihomista, en käynyt edes  vaakalla. Jotenkin arvasin, että painoa on tullut lisää. Kirurgi oli erittäin ystävällinen, totesi vain että noin kilon painonnousu menee "virhemarginaaliin". Kiitos!

Tähystyksessä todettiin edellisen leikkauksen jäljiltä muodostunut pussukka, joka nyt oli isontunut. Lisäksi ruokatorvi oli tulehtunut. Kirurgi totesi, etten tulisi tällä "mahasysteemillä" pärjäämään, joten senkin vuoksi bypass-leikkaus on tarpeellinen. Närästyksen hoitaminen on leikkauksen ensisijainen tarkoitus ja toissijaisesti on hyvä, jos sillä saadaan kiloja putoamaan.

Leikkaus suunniteltiin syyskuulle, mutta kun preoperatiivista hoitajakäyntiä varten ei ollut enää aikoja, se siirtynee lokakuun alkuun. Sitä ennen minun pitää  vielä käydä ravitsemusterapeutilla. Sekin käynti siirtyi kesän jälkeen elokuulle. Noh, on tämä silti nopeampaa, kun kuvittelin leikkauksen menevän jouluun. Eikä minulle sen kummempaa kiirettä olekaan...

Nyt on siis ensisijaisen tärkeää saada painoa putoamaan. Kanta.fi:ssä lukee, että "paino pitää olla laskusuuntaan, eikä saa nousta". Ei siis kuitenkaan mitään kilomääräistä tavoitetta. Olen koittanut pitää syömisen kurissa. On se nyt paljon helpompaa kuin aikoinaan ennen ensimmäistä leikkausta. Kovin kummoisia mielitekoja ei ole, eikä nälkää varsinkaan. Pitää vaan KESKITTYÄ syömiseen ja AJATELLA, mitä syö ja milloin. Vatsalaukkuni on edelleen pieni, enkä syö isoja annoksia, mutta syön vääränlaista. Ruokalautasina käytämme pieniä, lähes leipälautasen kokoisia, enkä sitäkään täytä kuin ehkä neljänneksellä.

Makeat kahvileivät pitää jättää pois ja kahvin juontia vähentää, mikä onkin kyllä jo vähentynyt muutamaan kupilliseen päivässä. Yhdessä työntekijäni kanssa olemme päättäneet keittää puolen päivän aikaan vettä. Hän syö "lämmin kuppi" - keittoa ja minä Nutrilett-keittoa. Heti ensimmäisten päivien jälkeen huomasimme, että olo on paljon parempi kuin pelkän kahvin ja leivän tai pullan jälkeen. Tätä jatkamme.



maanantai 3. huhtikuuta 2017

On se niin sääli....

Minun puheessani tuo otsikon lause on usein osoitettu niille sinnikkäille ihmisille, jotka ovat onnistuneet pudottamaan todella ison määrän kiloja - niin, että sen kaikki huomaa. Mutta että sittemmin ovat repsahtaneet, ja kovalla vaivalla heivatut kilot ovat tulleet takaisin, mahdollisesti korkojen kanssa. SE on niin sääli, että ulkopuolistakin harmittaa kovasti.

Nyt olen itse juuri siinä tilassa.

Vielä olen vähän "miinuksen puolella" eli hiukan ensimmäisellä leikkauksella poissaatuja kiloja on poissa, mutta hyvää vauhtia kaikki (?) tulossa takaisin. Se on niin sääli.

En syö kohtuuttomasti, sillä pieni maha laittaa stopin. Mutta siinäkin olen havainnut lieventymistä. Ilmeisesti masu on jo laajentunut, koska entistä enemmän sinne kuitenkin mahtuu. En syö raskaita ruokia, enkä roskaruokaa.

Toisaalta en myöskaan syö salaattia enkä hedelmiä, kun ne eivät vatsalleni sovi.
Onnettomuuteni ovat kahvileivät....

Ja Lidlin rahka, olen aivan hulluna siihen. Tavalliset jugurtit eivät käy, rahka omilla marjoilla närästää, mutta tämä rahka sopii ja maistuu - aivan liiaksikin!



Tämä minut lihottaa. Syön näitä nimittäin MONTA päivässä....

Iltaisin olen huomannut, että vanha tuttu a-h-m-i-n-t-a on alkanut tulla kuvioihin. Hui kamalaa!

Huhtikuun kun vielä sinnittelen, niin sitten toukokuussa on varattu aika RAVITSEMUSTERAPEUTILLE Turkuun. Viittä päivää ennen sitä minun on alettava pitää ruokapäiväkirjaa, jonka näytän siellä. Siihen mennessä pitäisi koittaa saada jonkinlaista järkevyyttä tähän syömiseen.

Lihavuusleikkaukseen pääseminen on hidasta, mutta ei se minua tässä vaiheessa ollenkaan haittaa. Aikaa tarvitaan omien ajatusten muuttamiseen jokatapauksessa.

Mervi

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Maanantaina on hyvä aloittaa - ruokapäiväkirja

Se on vanha vitsi, että aloitan maanantaina. Laihdutuksen, kuntoilun, siivouksen.... Miksi ei heti? Yleensäkin hankalien asioiden aloittamista tulee siirrettyä ja siirrettyä - joskus loputtomiin. Tämänkertaisen projektini olin kuitenkin päättänyt vakaasti, eikä minulla ollut mahdollisuuttakaan sitä siirtää, sillä tämä on lääkärin määräys.

Viime viikon valmistauduin. Söin jokseenkin normaalisti. En kuitenkaan syönyt makeaa kahvileipää lukuunottamatta viikonlopun paria pullasiivua. Söimme "kunnon ruokaa" ja eilen illalla kärvistelinkin vatsakivuissa, kun olin ylittänyt sallitun rajan. Vatsalaukkuni on nimittäin pienehkö edellisen leikkauksen jäljiltä.

Tänään valitsin vanhan, kauniin kirjan ja aloitin ruokapäiväkirjan pitämisen.

Oletko huomannut, että pelkkä syömisien ylöskirjaaminen laihduttaa? Juu-uh. Sitä valikoi ruokansa sen mukaan, mitä kehtaa kirjoittaa listaan. (Ellei sitten toimi vilpillisesti niin, ettei kaikkea syömäänsä kirjaakaan ylös) Ainakin sitä joutuu miettimään, mitä suuhunsa pistää ja vertailemaan, mikä on sallittua ja mitä kuuluu hävetä.

Näin se alkaa:




Tämä maanantai on hyvä aloituspäivä, sillä minulla on vapaapäivä. Olen kotona koko päivän. Voin siis tarkkailla itseäni, syömisiäni ja muistiinpanojani paremmin kuin vilkkaana työpäivänä. Huomiseksi olen sitten jo hyvin harjoitellut.

Yritän kiinnittää huomiota myös juomisiini, sillä muuta kuin kahvia tulee kitattua aivan liian vähän. Kahvikuppinikin on hyvin pieni. Pahimmillaan olen niin "kuiva" että käyn vessassa aamulla ennen töihinmenoa ja taas illalla. Toisaalta huomaan, että jos hörppään hiukan, alkaakin jano yllättää tämän tästä. Elimistö kai tottuu kaikenlaiseen.

Mitä jos sinäkin alkaisit pitää päiväkirjaa syömisistäsi? Saatat yllättyä!

Mervi


tiistai 28. helmikuuta 2017

Leikkauksella laihaksi?

Blogini nimi on tarkoituksella raflaava. Otsikon perässä pitäisi ehdottomasti olla kysymysmerkki. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että leikkauksella ei laihaksi tulla. Ei, ei ja ei.

Kokemusta minulla on tästä asiasta jo yhden leikkauksen verran. Enkä todellakaan sillä laihtunut. Tai laihduin, mutta lopputulos ei ollut laiha - kaukana siitä.

Laihdutusleikkaus tai lihavuusleikkaus, kuten  virallinen nimitys  kuuluu, on vain apuväline. Oikein ymmärrettynä ja toteutettuna leikkausprosessi voi antaa hyvän lopputuloksen. Jos odotukset kohdistuvat pelkkään leikkaukseen, eikä elämä muuten muutu, ei ole odotettavissa "laihuutta".

Tästä alkaa minun uusi elämäni. Valitettavasti näitä uusia alkuja on ollut jo monia, eikä tämäkään varmasti viimeinen ole. Tästä päivästä kuitenkin alkaa prosessi, jonka toivon johtavan uuteen laihdutusleikkaukseen ja parempaan lopputulokseen kuin viime kerralla, vuonna 2014.

Tervetuloa seuraamaan kamppailuani! Kokemuksesta tiedän, että helppoa ei tule olemaan....

Mervi